Vedenväki
installation
2025
for ‘Soiva metsä -festivaali’
@
Hietajärvi, Suomussalmi
1.-6.7.2025
image: Zoe Yanko
Vuonna 2024 vietin viikon Soivassa metsässä residenssissä telttailen ja vedenalaisia ääniä kuunnellen. Toisinaan mielessäni olivat jokihelmisimpukat, toisinaan olin vaikuttunut telttapaikan yläpuolella lentävästä korpista ja sen raakunnasta. Jossain vaiheessa residenssiviikkoa piirsin vihkooni kuvan lahden pinnan alta korkeuksiin kurkottavasta veneestä. Se muistutti suurta raakkua tai korpin nokkaa – korvaa joka kuunteli soivaa metsää.
^^
Vedenväki -teos on residenssiviikon jälkeen mieleen pinttynyt ja vuoden verran kypsynyt kuvajainen, johon on matkan varrella liittynyt merkityksiä niin raakuista, korpeista, veden luonteesta, alueen historiasta kuin veden ja puun suhteesta. Teoksen veneet ovat rannoille unohdettuja, osittain jo jäkälää ja sienirihmastoa kasvavia puuveneitä, jotka on hankittu eri puolilta Kainuuta. Pienempi vene on Oulujärven rannalta Paltamosta ja isompi vene Lammasjärven rannalta Kuhmosta.
Uskon, että teokseen on alitajuntaisesti vaikuttanut kaksi minulle jo lapsuudesta tuttua kainuulaista ympäristötaideteosta: Tapani Homasen ‘Venemetsä (Tervahanhet)’ sekä Reijo Kelan ‘Hiljainen kansa’.
Teos oli esillä Soivas metsä -festivaalilla heinäkuussa 2025 festivaalin ajan. Toivon, että teoksen veneille (ja ehkä laajennetulle veneparvelle) löytyisi kuitenkin tulevaisuudessa pysyvämpi paikka Kainuun alueelta.
^^
Erityiskiitos toteutusavusta: Krista Lehtonen, Niko Kaikkonen & Olli Laine
images: Zoe Yanko